reima nevalainen

Turun Aboa Vetus & Ars Novan näyttelykalenterissa on jo useamman vuoden ajan ollut vakiopaikka vuoden nuoren taiteilijan näyttelylle, ja vuonna 2016 on vuorossa Reima Nevalainen (s. 1984). Nevalaisen tyyli on, verrattain nuorehkosta iästä huolimatta, tummasävyinen ja kuin menneiltä vuosikymmeniltä – tosin hyvässä mielessä, ei liian vanhentuneella tavalla. Museoseuralaiseni mieleen se tuo jonkin 1970-luvun taiteilijan, jonka nimeä hän ei muista.

Värimaailma on beigeä, mustaa, ruskeaa. Nevalainen yhdistelee akryylimaaleja ja hiekkaa, lisää ja poistaa materiaaleja. Moni teos kuvaa pääkalloa. Joskus sen päälle, jopa silmille, on siveltimenvedolla saatu näkyviin lihassyyt, kuin ne viivat, jotka näkyvät, kun anatomian havainnekuvissa iho kuoritaan päältä pois.

Ihminen on oudoissa asennoissa, anatomisesti epäkorrekti ja joskus palasista koottu. Samoin Nevalainen yhdistelee maalauspohjia, niiden rajat näkyvät teoksissa ja joskus myös numerojärjestys, jossa eri palaset on liitetty yhteen.

Näyttelyn ensimmäiseksi silmiin osuvassa teoksessa pieni lapsenkaltainen hahmo kävelee raskaasti, läpi pimeyden ja yli esteiksi asettuneen hiekkalaatikon kaltaisen tilan. Eräässä teoksessa kaksi hahmoa poimii kumpikin maasta kepin, ehkä he alkavat kohta tapella. Mutta  liike on haparoivaa, olemus epävarma. Sakea pimeys varjostaa kumpaakin.

Modernimpaan suuntaan mennään, kun erään teoksen hahmo on kuin skeittaaja tai keskellä breakdance-liikettä: hänessä näkyy voima ja vahvuus, potkuun antautuva jalka kenkineen.

Nevalainen tarkastelee ihmistä, etsii sitä mitä hän on kun ylimääräinen ja yksilöllinen on riisuttu pois. Jäljelle jää liike ja energia, liitoskohdat, joissa ihminen sulautuu maisemaan.

Reima Nevalaisen näyttely Ars Novassa 20.11.2016 saakka.

P.S. Nyt voit seurata Museoblogia myös Facebookissa. Tykkäämällä saat uusista kirjoituksista tiedon uutisvirtaasi.